Otsikon mukaisen uutisen löytäminen iltapäivälehtien nettisivuilta on yhtä turhauttavaa puuhaa kuin neulan etsiminen heinäsuovasta tai edes seinähuovasta. Trendi on tällä hetkellä harhaanjohtavasta silkkaan valheeseen.
Kun iltapäivälehdet aloittivat uutisoinnin nettisivuillaan, nähtiin ensin samaa tuttua kusetusta kuin paperilehdissäkin. “Tunnettu rocktähti vakavassa onnettomuudessa” tarkoitti, että onnettomuus oli kyllä vakava, mutta rocktähti oli joku 70-luvulla vaikuttanut tyyppi, jonka bändi oli saanut yhden kappaleen listalle sijalle 16. Jos taas otsikko huutaa: “Remu vakavassa onnettomuudessa”, kyseessä on oikeastikin Remu, mutta onnettomuus ei ole vakava. “Kirsi Pihan mystinen sairaus” onkin vaivannut joskus viisi vuotta sitten ja parantunut ihan itsestään.
Nykyään totuutta ei tarvita enää edes siteeksi. Otsikko, jonka mukaan “Naton hävittäjät pommittivat Gaddafin telttaa”, on periaatteessa totta. Teltta, jota pommitettiin on Gaddafin omistama, mutta mies itse ei ole mahdollisesti teltassa koskaan käynytkään. Oma lukunsa ovat viihdeuutisten otsikkotyypit: “Menetkö jo liian pitkälle Madonna? Katso rohkeat kuvat!” Niissä päätyy loputtomaan linkkiviidakkoon, kun kuvat nähdäkseen on ensin klikattava itse otsikkoa, sitten artikkelisivulla linkkiä, joka johtaa jonkun ulkomaisen nettilehden sivulle, jossa saattaa olla taas artikkeli, josta pitää etsiä linkki itse kuviin ja niin edelleen.
Uusin ilmiö on tehdä otsikosta niin kryptinen, että uteliaisuus kasvaa ylitsekäymättömäksi: “Poliisia huolestuttava ilmiö pääkaupungin hotelleissa”. Siis mikä ilmiö? Voiko journalistisesti paljon surkeampaa otsikkoa enää olla? Jos otsikkoon liittyvä juttu olisi heti otsikon alapuolella, tämän voisi vielä hyväksyä, mutta kun saadakseen selville, että asia koskee ulkomaalaisia turisteja vaanivia ulkomaalaisia matkalaukkuvarkaita, pitää klikata linkkiä, josta avautuu uusi sivu, jolla uutinen on.
Otsikoitakin ärsyttävämpi asia on se, että kun on antanut uteliaisuudelleen periksi ja klikannut otsikkoa, huomaa, että itse “uutinen” koostuu kahdesta rivistä tekstiä, jossa kerrotaan sama asia kuin otsikossa vain toisin sanoin, esim. otsikko on “Omakotitalo paloi poroksi Hirvilammilla”, ja itse uutinen: “Puurakenteinen omakotitalo syttyi tuleen Hirvilammilla. Palokunnan ehdittyä paikalle tuli oli jo tuhonnut talon maan tasalle”. Informaatioarvo on humuksen tasolla.
Miksi lehdet harrastavat tällaista irvokasta journalismin alasajoa? Tietysti sen takia, että nettisivujen tilastot näyttäisivät mahdollisimman monta sivunavausta, koska niiden avulla myydään yrityksille mainostilaa netistä. Ihmettelen silti, ovatko mediatoimistot ja mainonnan ostajat tosiaan niin hölmöjä, etteivät näe tällaisen kusetuksen läpi vai ajatellaanko siellä, että kyseessä on ihan validi tieto? Tuleehan kävijä kuitenkin avanneeksi uuden sivun, jolla voi olla taas jonkun firman banneri.
Niin tai näin, sivujen käyttäjiä aliarvioidaan oikein tuelta ja isolla suuttimella. Hermothan tässä menee.
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
perjantai 18. helmikuuta 2011
MEDIALUKUTAIDOSTA
Ken lukee kaikenkarvaisia keskustelupalstoja saa nopeasti käsityksen ihmiskunnan suuren enemmistön alhaisesta käsityskyvystä ja olemattomasta medialukutaidosta. Eikä tämä liity pelkästään suomalaisiin keskustelupalstoihin vaan aivan kaikkiin yleisiin, vapaasti kaikkien käytössä oleviin.
Iltapäivälehtien keskustelufoorumeja tai You Tube -videoihin jätettyjä kommentteja lukemalla voi päätyä vain yhteen johtopäätökseen – ihmiskunta ei ole juurikaan fiksumpaa kuin esimerkiksi tuhat vuotta sitten. Tietoa on toki saatavilla, mutta älyä tai halua sen prosessointiin ei ole.
Jos jotain muutosta ihmiskunnassa on tapahtunut, sekin on huonompaan suuntaan. Nimittäin ensimmäinen havainto keskustelupalstoja lukiessa on ihmisten matala keskittymiskyky, mikä ilmenee siten, ettei juuri kukaan jaksa lukea kirjoitettua tekstiä ajatuksella. Vähänkään moimutkaisemmat lauserakenteet aiheuttavat väärinymmärryksiä puhumattakaan tilanteista, joissa teksti sisältää ironiaa tai sarkasmia. Jos asian voi ymmärtää väärin, se ymmärretään väärin.
Tapaus Tony Halme
Tony Halmeen kuoleman jälkeen Kaarina Hazard kirjoitti Iltalehteen varsin provokatiivisen kolumnin, jossa hän hämmästeli, kuinka iltapäivälehdet ovat nyt tekemässä hiljattain kuolleesta Tony Halmeesta suurta sankaria. Samat lehdet olivat vuosia repostelleet Halmeen vastoinkäymisillä ja huumesekoiluilla, mutta kun mies kuoli, pahoinpitelyistä ja huumehörhöilyistä tuli “rankkaa elämää” ja miehestä itsestään “katujen sankari”.
Hazardin kirjoituksesta pystyi ilman suuria vaikeuksia havaitsemaan kritiikin kohdistuvan siis ns. hömppälehtiin, joista yhden sivuilla siis tämäkin kolumni julkaistiin, ja niiden tapaan kalastella lukijoita opportunistisella kirjoittelulla, joka unohtaa täysin vielä hetki sitten kaikkien tiedossa olleet tosiseikat.
Mitä seuraavaksi tapahtui? Keskustelupalstat täyttyivät vihaisista kommenteista, joissa vaadittiin Hazardin “erottamista”, mikä sinänsä olisi ollut vaikeaa, koska Hazard käsittääkseni toimi freelancer-kirjoittajana kyseisesssä aviisissa, eikä siis ollut lehden palkkalistoilla. Hazardista käytettiin pejoratiivisia ilmaisuja, kuten nekrofiili, taistolainen ja feministilesbo. Jos kirjoittaja tuohtui kolumnistin provokatiivisesta kielenkäytöstä, mistä kertoo se, että näissä vastineissa vedettiin nimittely saman tien kolmanteen potenssiin?
Seiska presidentiksi
Kuten todettua, Tony Halme oli Hazardin kirjoituksessa vain esimerkin asemassa. Samanlaista median valkopesua on nähty ennenkin. Juorulehdistön täytyy näyttää valtaansa päivästä toiseen nostamalla ja pudottamalla julkisuuden henkilöitä oman mielensä mukaan. Julkista mielipidettä ohjaillaan täysin toimituksen oman mielen mukaan. Tänään Matti Nykänen on unohdettu urheilusankari, huomenna vaimonhakkaaja, seuraavana päivänä comebackin tekevä viihdeartisti. Samalla tavalla poliitikkojen ura on täysin Iltasanomien ja Iltalehden toimittajien taskussa. Yksi kysymysmerkillä varustettu lööppi tuhoaa kenen tahansa maineen yhdessä päivässä. Virheitä ei vaivauduta oikaisemaan tai jos se tehdään, se tapahtuu surviaisen toukan kokoisella kirjasimella sivulla 13.
Jos joku tosissaan luulee, että kansa valitsee johtajansa, hän on pihalla kuin puutarhakeinu. Kansa äänestää juuri sitä, ketä media heitä ohjaa äänestämään. Tavaksi on tullut Suomessakin naureskella amerikkalaisten raha- ja julkisuusvetoisille vaalitaisteluille. Ei kannata paljoa naureskella.
Iltapäivälehtien keskustelufoorumeja tai You Tube -videoihin jätettyjä kommentteja lukemalla voi päätyä vain yhteen johtopäätökseen – ihmiskunta ei ole juurikaan fiksumpaa kuin esimerkiksi tuhat vuotta sitten. Tietoa on toki saatavilla, mutta älyä tai halua sen prosessointiin ei ole.
Jos jotain muutosta ihmiskunnassa on tapahtunut, sekin on huonompaan suuntaan. Nimittäin ensimmäinen havainto keskustelupalstoja lukiessa on ihmisten matala keskittymiskyky, mikä ilmenee siten, ettei juuri kukaan jaksa lukea kirjoitettua tekstiä ajatuksella. Vähänkään moimutkaisemmat lauserakenteet aiheuttavat väärinymmärryksiä puhumattakaan tilanteista, joissa teksti sisältää ironiaa tai sarkasmia. Jos asian voi ymmärtää väärin, se ymmärretään väärin.
Tapaus Tony Halme
Tony Halmeen kuoleman jälkeen Kaarina Hazard kirjoitti Iltalehteen varsin provokatiivisen kolumnin, jossa hän hämmästeli, kuinka iltapäivälehdet ovat nyt tekemässä hiljattain kuolleesta Tony Halmeesta suurta sankaria. Samat lehdet olivat vuosia repostelleet Halmeen vastoinkäymisillä ja huumesekoiluilla, mutta kun mies kuoli, pahoinpitelyistä ja huumehörhöilyistä tuli “rankkaa elämää” ja miehestä itsestään “katujen sankari”.
Hazardin kirjoituksesta pystyi ilman suuria vaikeuksia havaitsemaan kritiikin kohdistuvan siis ns. hömppälehtiin, joista yhden sivuilla siis tämäkin kolumni julkaistiin, ja niiden tapaan kalastella lukijoita opportunistisella kirjoittelulla, joka unohtaa täysin vielä hetki sitten kaikkien tiedossa olleet tosiseikat.
Mitä seuraavaksi tapahtui? Keskustelupalstat täyttyivät vihaisista kommenteista, joissa vaadittiin Hazardin “erottamista”, mikä sinänsä olisi ollut vaikeaa, koska Hazard käsittääkseni toimi freelancer-kirjoittajana kyseisesssä aviisissa, eikä siis ollut lehden palkkalistoilla. Hazardista käytettiin pejoratiivisia ilmaisuja, kuten nekrofiili, taistolainen ja feministilesbo. Jos kirjoittaja tuohtui kolumnistin provokatiivisesta kielenkäytöstä, mistä kertoo se, että näissä vastineissa vedettiin nimittely saman tien kolmanteen potenssiin?
Seiska presidentiksi
Kuten todettua, Tony Halme oli Hazardin kirjoituksessa vain esimerkin asemassa. Samanlaista median valkopesua on nähty ennenkin. Juorulehdistön täytyy näyttää valtaansa päivästä toiseen nostamalla ja pudottamalla julkisuuden henkilöitä oman mielensä mukaan. Julkista mielipidettä ohjaillaan täysin toimituksen oman mielen mukaan. Tänään Matti Nykänen on unohdettu urheilusankari, huomenna vaimonhakkaaja, seuraavana päivänä comebackin tekevä viihdeartisti. Samalla tavalla poliitikkojen ura on täysin Iltasanomien ja Iltalehden toimittajien taskussa. Yksi kysymysmerkillä varustettu lööppi tuhoaa kenen tahansa maineen yhdessä päivässä. Virheitä ei vaivauduta oikaisemaan tai jos se tehdään, se tapahtuu surviaisen toukan kokoisella kirjasimella sivulla 13.
Jos joku tosissaan luulee, että kansa valitsee johtajansa, hän on pihalla kuin puutarhakeinu. Kansa äänestää juuri sitä, ketä media heitä ohjaa äänestämään. Tavaksi on tullut Suomessakin naureskella amerikkalaisten raha- ja julkisuusvetoisille vaalitaisteluille. Ei kannata paljoa naureskella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
