”Mä en kyllä pystyis tekemään mitään yhdeksästä viiteen duunia”, toteaa taas yksi artisti haastattelussa, ja joka kerta se ottaa päähän yhtä lujaa. Siinä on joku, joka on omasta mielestään poikkeusyksilö, jonka ei tarvitse sopeutua normeihin. Tavallinen työ on tarkoitettu lahjattomille.
Kun tiedostaa, miten sattumanvarainen lähes jokaisen tavallisessa päivätyössäkin olevan reitti omaan ammattiin on ollut, puhumattakaan jostain päiväperhomaisesta pop-artistista, ymmärtää, että jokainen voisi olla yhtä helposti jossain aivan toisessa ammatissa. Oma työurani esimerkiksi lähti nykyisille raiteilleen yhden täysin ennakoimattoman, parkkipaikalla tapahtuneen kohtaamisen seurauksena.
Jokaista pinnalle noussutta popparia kohden on satoja muita, jotka eivät ole olleet oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Suurin osa heistä päätyy ihan varmasti juuri niihin yhdeksästä viiteen hommiin. Kyllä se normitettu työkin alkaa kummasti maistua rokkikukollekin, jos rahaa ei mistään tule.
”Raha ei merkitse minulle mitään”. Ei varmasti merkitsekään, jos sitä on niin paljon, ettei kaupassa tarvitse katsoa hintalappuja. Monet rikastuneet ihmiset pitävät menestymistään omana ansionaan, vaikka sattumalla on ollut usein suuri vaikutus. Jo pelkästään se, millaiseen perheeseen, mihin maahan ja maailmanaikaan on syntynyt, antaa alkutahdit paraatimarssille menestykseen tai vaihtoehtoisesti kasaa esteitä elämälle. Alkoholistiperheen vesana on himpun verran hankalampaa nousta suuryrityksen pääjohtajaksi kuin kyseisen firman omistajan perillisenä.
”Sisäinen kauneus ratkaisee”. Ei ratkaise. Jos samaa työpaikkaa hakee kaksi tasavertaista naishakijaa, paremman näköinen saa paikan. Sama pätee kaikissa valintatilanteissa. Titanicissakin viimeisen pelastusvenepaikan sai todennäköisesti sitä kärkkyneistä muita miellyttävämmän näköinen henkilö. Ihminen muodostaa käsityksensä toisesta nopeasti, ja suurin vaikuttava tekijä on ulkonäkö. Ikävää, mutta totta. Sisäinen kauneus, mitä se sitten tarkoittaakin, käy ilmi vasta pidemmän ajan kuluessa eli liian myöhään.
”Olin teininä ruma ankanpoikanen”. Tämän kuulee usein jonkun missin tai huippumallin suusta. Pitäisikö tämän nyt sitten lohduttaa niitä, joista ei koskaan tulekaan kaunista joutsenta. Sehän se vasta viiksettääkin, kun tietää, että lähtökohdat olivat jossain kohtaa samat, mutta toisesta kehkeytyi huippumalli ja toisesta pitkäaikaistyötön. Kyse ei ole edes omista ansioista, persjalkainen pottunokka on persjalkainen pottunokka, vaikka miten yrittäisi olla jotain muuta.
