Kun olin parikymppinen nuori mies, yksi suosikkibändeistäni oli amerikkalainen DEVO. Yhtye soitti uuden aallon musiikkia höystettynä konemusiikin elementeillä, mutta se, mikä teki bändistä erikoisen oli heidän koko tuotantonsa läpitunkeva teema de-evoluutiosta. Sen mukaan ihmiskunta ei itse asiassa kehity, vaan taantuu. Pitkät ajat pidin koko asiaa pelkkänä vitsinä ja vain keksittynä motiivina tehdä outoja videoita ja pukeutua hassusti. Nyt vasta tajuan, että herranen aika – he olivat oikeassa.
“In the past this information was suppressed but now it can be told. Every man, woman, and mutant on this planet shall know the truth about de-evolution.” -DEVO-
Kun pysähtyy katsomaan sitä laitteiden määrää, joka ympäröi meitä päivän jokaisena hetkenä, moni saattaa purskahtaa nauramaan väitteille ihmiskunnan kehityksen taantumisesta. Ensisilmäyksellä tosiaankin vaikuttaa siltä, että elämme ihmiskunnan kehityksen kulta-aikaa, mutta mietipä, kuinka paljon sinä yksilönä ymmärrät kaikista noista kojeista ja laitteista. Miten ne on tehty ja minkä takia mitäkin tapahtuu. Aivan. Suurimmalle osalle meistä, itse asiassa lähes kaikille, ne ovat vain laatikoita, jotka nappia painamalla tekevät suunnilleen sitä, mitä niiden oletetaankin tekevän.
Puhtaasti mekaanisten laitteiden, kuten leivänpaahtimen tai kahvinkeittimen toimintaperiaatteet on vielä suhteellisen helppo ymmärtää, mutta jo puhelin on tavalliselle ihmiselle täysi mysteeri. Puhumme pieneen suorakaiteen malliseen kapistukseen ja äänemme kuuluu toisesta samanmoisesta vekottimesta jopa tuhansien kilometrien päässä. Keskiajalla jo tuollaisen keksinnön kuvailusta olisi päätynyt roviolle. Tällaisten laitteiden osuus elämässämme kasvaa koko ajan. Meidän osaksemme jää painella nappeja.
Joskus tulee harrastettua ajatusleikkiä, jossa kuvittelen siirtyväni aikakoneella johonkin muinaiseen aikaan. Mietin, mitä asioita voisin menneisyyden ihmisille opettaa. Loppujen lopuksi niitä on aika vähän. En osaisi vauhdittaa kehitystä kertomalla höyryvoimasta tai polttomoottorista, sähköstä nyt puhumattakaan. En muista kouluajalta matematiikasta, fysiikasta tai kemiasta mitään hyödyllistä. Ehkä oleellisimmat seikat liittyisivät hygienian merkitykseen tautien leviämisen ehkäisijänä. Siinäkö se? Muistakaa pestä kädet, kun olette tehneet tarpeenne. Todennäköisesti minut nuijittaisiin joutavana otuksena hengiltä alta aikayksikön niukkoja resursseja kuluttamasta.
Media tekee sekin kaikkensa, jotta ihmisten ei tarvitsisi vaivata päätään. Monimutkaiset poliittiset dilemmat supistetaan mustavalkoisiksi kyllä tai ei -tyyppisiksi kysymyksiksi, jotka tarjoillaan julkkisjuorujen höysteenä. “Irti eurosta – kyllä vai ei? Kuka putoaa BB-talosta seuraavana?” Vakavatkin asiat pyritään viihteellistämään ja rikoksista epäiltyjen syyllisyys tai syyttömyys päätetään nekin iltapäivälehtien nettiäänestyksissä. Entäs vaalit sitten? Ne ovat jo Suomessakin muuttuneet karnevaaleiksi, joissa ehdokkaiden pitää asiakysymysten ja oikeiden mielipiteiden sijaan keskittyä oman persoonansa esille tuomiseen mahdollisimman miellyttävässä valossa. Onnistunut valokuva vaalimainoksessa on agendaa oleellisempi.
Aikaisemmin asiallisina pidetyt sanomalehdetkin on pakotettu laatimaan juttujensa yhteyteen pienet faktalaatikot, joista ihmiset voivat nopeasti lukea uutisen pääkohdat, koska eivät laiskuuttaan jaksa perehtyä uutisen taustoihin lukemalla koko artikkelin. Sluibailemme läpi elämän pyörittelemällä pikku päissämme yhä vähäpätöisempiä asioita. Meidän ei tarvitse osata kuin oma pieni erikoisalueemme, jonka tiedon turvin ansaitsemme elantomme.
Internetin myötä ihmisten ei myöskään tarvitse enää muistaa asioita ulkoa. Riittää, että tietää, mistä tietoa saa. Se, että tietoa on nyt laajasti saatavilla on tietysti hieno asia, mutta onko sen vastapainona lopulta tietämättömyyden kasvu? Lajina tiedämme nyt enemmän kuin koskaan, mutta yksilöinä muutumme yhä tyhmemmiksi – tai ainakin laiskemmiksi.
