Suomalaisesta sarjakuvasta

Todettakoon heti kärkeen väärinkäsitysten välttämiseksi, että olen suuri sarjakuvan ystävä. Tarkennetaan kuitenkin sen verran, että olen suuri hyvän sarjakuvan ystävä. Hyvänä sarjakuvana pidän sellaista, jossa on joku idea. Sellaista, jossa kuva täydentää tekstiä ja toisin päin. Valitettavasti Suomessa tällaista sarjakuvaa tehdään mikroskooppisen vähän.

Suomalaisista sarjakuvapiirtäjistä 90 prosenttia lankeaa jompaankumpaan seuraavista fraktioista. Niihin, jotka eivät osaa piirtää ja joilla ei ole mitään sanottavaa sekä niihin jotka osaavat piirtää, mutta joilla ei ole mitään sanottavaa. Lopulla 10 prosentilla on sentään jotain ideoita, jolloin välttävämpikin piirustustaito riittää.

Olen seurannut enemmän tai vähemmän aktiivisesti Ilta-Sanomien kuukauden kotimainen sarjakuvaa ja joka ainoa näkemäni on ollut aivan hirvittävä. Niissä ei ole ollut idean palaakaan. Piirtäminen on hieno harrastus, mutta miksi ryhtyä piirtämään sarjakuvaa, jos ei ole mitään tarinaa tai vitsiä kerrottavana?

Joskus harvoin on niin päin, että piirtäjällä on ideoita. Silloin olisi hienoa, jos kuvitus toisi ideoihin jotain lisäarvoa. Masin alkuperäinen piirtäjä ja luoja Mort Walker sanoi jossain haastattelussa, että jos vitsi naurattaa ilman kuvia, ei ole mitään järkeä tehdä sarjakuvaa. No, Masi nyt ei ole mikään sarjakuvataiteen merkkiteos, mutta Walkerin lausunnossa piilee totuus.

Eräs näistä sarjakuvan tekijöistä, joilla on jotain ideoita on Kiroilevaa Siiliä piirtävä Milla Paloniemi. Hän on varmasti tosi hieno ihminen, mutta mitä järkeä on piirtää sarjakuvaa, joka koostuu joka kerta lähes samoista kuvista.
Kuva 1: siili, kuva 2: kaksi siiliä, kuva 3: ensimmäinen siili kiroilee. Ja miksi ottaa hahmoksi siili, joka käytännössä on vain suttuinen möykky, josta sojottaa rykelmä piikkejä? Ehkä siksi, että se on naurettavan helppo piirtää?

Kaikkein järkyttävimpiä ovat kuitenkin Helsingin Sanomien Nyt-liitteen kaksi sarjakuvaa, jotka tulivat upean Naisen kanssa -sarjan tilalle. Toisessa seikkailevat perunat ja toisessa hai. Siis perunat! Kovin paljon haasteettomampaa piirrettävää tuskin löytyy, semminkin kun perunoille ei ole vaivauduttu piirtämään tikkumaisia raajoja kummallisempia ulokkeita. Toinen sarjakuva, Auttajahai, on melkein yhtä onneton. Hain piirtäminen on vain hiukan vaikeampaa kuin perunan. Kaiken lisäksi molemmissa juttujen tekstit ovat jostain pöpilän vessan seinästä reväistyjä. Ei mitään motiivia!

Jottei mene ihan kokonaan haukkumiseksi, on kai pakko lopuksi nostaa esille muutama sellainen kotimainen sarjakuvapiirtäjä, joiden työt tyydyttävät meikäläisen vaativaa makua. Juba Tuomola piirsi uransa alussa tyylillä, jota en voinut sietää ja juttuja jotka eivät kiinnostaneet. Keksittyään Viivin ja Wagnerin Juba löysi uuden vaihteen ja nyt arvostan hänet todella korkealle. Tosin hirveä strippien tehtailu alkaa hiljalleen näkyö juttujen tasossa,mutta se on ihan luonnollista. Huonoimmillaankin Juba on silti aika hyvä.

Toinen huippu on Pertti Jarla, joka piirtää Fingerporia. Jarla ammentaa paljon ideoitaan Jykä & Rike -tyylisistä sanaleikeistä. Lisäksi hänen pikkutarkka piirustustyylinsä iskee meikäläisen makuun. Muista mielenkiintoisista piirtäjistä voidaan mainita vielä J.Tilsa, jonka yksinkertaisen oloisissa hahmoissa on yllättävän paljon ilmaisuvoimaa ja tekstit venyttävät suomen kieltä aivan uusiin sfääreihin. Muutamia muitakin on, mutta koska kaikki eivät nyt tule mieleen, jätetään kehuminen tähän.